Motto: "Kokkeile ens, san sit"

Varaa aika ›

12 faktaa hierojastas.

- Paljasjalkane turkulaine. 

- Syntyny heidekenil vuan -87.

- Rakastaa eläimii.

- Asunu ulkomail.

- Joku joskus sano huomaavaiseks.

- Osaa yhe turkulaisvitsi (kertoo tarvittaes vastaaotol).

- Aamu ei lähe ilma kahvii.

- Käy kuntosalil, lenkil ja maantiepyöräilees. Voi myös maata. 

- Intohimone konemusiikin ystävä

- Liike on lääke.

- Turkulaiseks yllättävä hauska.

- Ammattitaitoinen ja kehityskykyinen hieroja.

 

"Åbo Flex on paljasjalkasin hiarontayritys mitä tois pual jokke o nähty!"

 

 

Olen keväällä 2023 valmistunut koulutettu hieroja sekä yrittäjä. Olen työskennellyt sosiaali- ja terveysalalla lähes kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2013 valmistuin lähihoitajaksi ja 2018 suoritin hierojan perustutkinnon Turun Hieronta-Akatemiassa. Muutama vuosi ehti siis vierähtää, ennen kuin suoritin koulutetun hierojan tutkinnon Pirkanmaan Urheiluhierojakoulun alaisuudessa. Hierojan töitä olen kuitenkin ehtinyt tekemään sivutoimisesti jo vuodesta 2018.

Mennään hiukan enemmän ajassa taaksepäin. Peruskoulun jälkeen menin monen muun tapaan ammattikouluun. Siis sinne mihin vain pääsi. Koulu ei oikein jaksanut kiinnostaa. Kone- ja metalliala kutsui ja viiden vuoden työrupeama levyseppä-hitsaajana. Pidin työstä kyllä. Olen aina pitänyt käsillä tekemisestä. Työn tuloksen konkreettinen näkeminen on todella palkitsevaa. Siltä osin olin löytänyt paikkani työelämässä, mutta ulospäinsuuntautunut ja herkkä ajattelumaailmani ei varsinaisesti sopinut sen hetkisen ympäristöön. Vuonna 2011 sain pahan välilevypullistuman ja olin 3kk poissa töistä. Tuon 3kk aikana kypsyi ajatus alan vaihdosta. Oli aika nostaa kytkintä ja hypätä täysin toiseen ääripäähän. 

Olen asiaa monesti pohtinut, sekä sen ääneenkin sanonut. Alan vaihto teollisuudesta sosiaali- ja terveysalalle on ollut elämäni parhaimpia päätöksiä. Olin väistämättä muuttumassa humaaniksi! Lähihoitajana olen päässyt työskentelemään niin lasten, nuorten kuin ikäihmistenkin parissa. Tutkinto antoi todella hyvän läpileikkauksen sosiaali- ja teveysalan kenttätyöhön ja valmiudet toimia kehittävästi niin työssä, kuin vapaa-ajallakin. Valmistuin päihde- ja mielenterveyden koulutusohjelmasta vuonna 2013.

Konkretia ja vastuu. Nuo kaksi sanaa olivat avaintekijöitä, kun aloin tosissaan pohtimaan yrittäjyyttä ja hierojan uraa. Liikunnallinen luonteeni sekä kiinnostukseni anatomiaa kohtaan tukivat tätä ajatusta. Olinhan saanut pienen maistiasen anatomiasta jo edellisen tutkintoni aikana. Ymmärsin, että pystyn yrittäjänä ja hierojana auttamaan ihmisiä huomattavasti konkreettisemmin. Voisin tehdä taas käsilläni töitä ja samalla palvella asiakkaitani niiden arvojen pohjalta, jotka sosiaali- ja terveysala oli minuun salakavalasti istuttanut. Olin oppinut paljon ihmisyydestä ja omasta sisäisestä maailmastani. Nyt ne pitäisi valjastaa käytäntöön ihan eri tavalla.

Suoritin hierojan perustutkinnon 2018, jonka jälkeen tein hierojan töitä sivutoimisesti. Surullisen kuuluisa korona iski kuitenkin näppinsä peliin, enkä tehnyt hierontoja lähes kahteen vuoteen. Käytännössä tuona aikana unohdin hierojan identiteettini kokonaan. Toisaalta nuo kaksi vuotta olivat myös hyvin kehittävää ja luovaakin aikaa. Luin paljon, treenasin kovaa, käsikirjoitin sketsejä ja opettelin tekemään konemusiikkia. Erityisesti musiikista kasvoi minulle henkireikä ja erittäin rakas harrastus. Koronan rauhoittuessa alkoi myös hierominen sekä yrittäjyys taas kiinnostamaan. Olin jo aiemmin luvannut itselleni, että heti kun aika on sopiva perustan oman yrityksen ja suoritan koulutetun hierojan tutkinnon loppuun. Åbo Flexin perustin loppuvuodesta 2022 ja koulutetuksi hierojaksi valmistuin keväällä 2023. Haluaisin sanoa, että uskon tarkoitukseen. Ainakin se antaa jonkun vastauksen. Ympyrä ikään kuin sulkeutui. Ainakin toistaiseksi.

 

Kirjoitetaan yhdessä lisää! :)

 

 

 

 

 

 

 

Tutustu palveluihini, ajan saat varattua helposti suoraan verkossa. Voit myös soitella minulle, jutellaan ensin tilanteestasi!

Tervetuloa

Pikayhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Varaa aika